Soppeenharjulle menestystä Luetko sinä -kirjoituskilpailusta!
Luetko sinä on syksyisin järjestettävä valtakunnallinen kirjoituskilpailu, joka on tarkoitettu 8.-luokkalaisille. Kilpailun tarkoitus on innostaa nuoria lukemaan ja pohtimaan lukemaansa sekä kirjoittamaan omia arvosteluja. Tänä vuonna kilpailussa arvioitu Hihnan päässä elämä -novelli oli Finlandia Junior –palkinnon saaneen nuortenkirjailija Nadja Sumasen käsialaa. Novelli ilmestyi Aamulehdessä kolmena eri päivänä, ja novellin lukemisen yhteydessä äidinkielen tunneilla luettiin monenlaisia arvosteluja sekä tutkittiin ja harjoiteltiin monipuolisesti arvostelua tekstilajina. Soppeenharjun 8.-luokkalaiset ovat osallistuneet Luetko sinä -kirjoituskilpailuun joka vuosi kilpailun alusta saakka, ja menestystä on tullut jo aikaisemminkin.
Tänäkin vuonna koulultamme lähetettiin nippu kaikkien kasiluokkien arvostelujen parhaimmistoa mukaan kilpailuun. Tänä vuonna kilpailu oli myös entistäkin tiukempi, koska Helsingin Sanomat ei lähtenyt kisaan mukaan, joten Aamulehteen ja sitä kautta Pirkanmaan alueelliseen kisaan tuli tekstejä aina pääkaupunkiseudun suuria kaupunkeja myöten. Tässäkin tiukassa kilvassa meidän oppilaidemme tekstit pärjäsivät hienosti! Aleksis Kiven päivän kunniaksi saimme lukea lehdestä, että koulumme oppilas Kreetta Lahtela (8. D) sai kunniamaininnan tasokkaassa kisassa. Paljon onnea! Julkaisemme Kreetan ansioituneen tekstin nyt koulun blogissa. Samalla kiitämme myös muita koulumme kirjoittajia heidän hienoista teksteistään, joiden taso oli kaikkien koulumme äidinkielen opettajien mielestä myös erittäin korkea. (RJ, KH, MK)
Hyvä lajissaan
Finlandia Junior –palkinnon esikoisromaanillaan voittaneen Nadja Sumasen novelli Hihnan päässä elämä on nykyaikaan sijoittuva realistinen kertomus ihmisen ja eläimen välisestä ystävyydestä. Kertoja on elektroniikasta kiinnostunut omissa oloissaan viihtyvä nuori. Hän jakaa hyvin erilaiset arvot liikunnallisten vanhempiensa kanssa, jotka eivät omien sanojensa mukaan uhraa palkkaansa statussymboleina toimiviin kulutushyödykkeisiin samalla, kun sisustavat kotiaan skandinaavisella designilla.
Heidän lapsensa on siis turha toivoa rahaa haluamaansa uuteen puhelimeen, joten hän päätyy ulkoiluttamaan naapuruston koiranpentua korvausta vastaan. Näin saa alkunsa kertojan ja vanhan pariskunnan omistaman rasavillin Paxin tarina. Luonteeltaan lähes vastakohtaiset mutta elämäntilanteiltaan yllättävän samankaltaiset kiintyvät toisiinsa. Iltapäivän lenkeistä tulee molemmille päivän tärkein asia, jota odottaa. Toisesta luopumisesta tulee vaikeaa, ja ennen itsensä ei-koiraihmiseksi luokitellut kertoja alkaa haaveilla Paxin saamisesta itselleen. Pennun tulevaisuus asettuu pian vaakalaudalle, kun koiran omistajista Saulista ja Irmelistä paljastuu jotakin huolestuttavaa. Kertojan näkemykset ovat kuitenkin jälleen ristiriidassa vanhempien mielipiteiden kanssa.
Novellin nuoren sukupuolta ja tarkkaa ikää ei mainita. Tarkoitus on varmasti ollut tehdä tarinasta kaikille helpommin samaistuttavan erittäin todentuntuisen kirjoitustavan lisäksi, missä on onnistuttukin. Kertojan elämästä ei kuitenkaan paljasteta paljoa muutakaan, mikä saa miettimään onko hän sittenkään kertomuksen päähenkilö? Onko pääosassa Pax, jonka kohtalon ympärille koko novelli kietoutuu?
Teoksen juoni muistuttaa suuresti useiden suomalaisten nuorille suunnattujen koira-aiheisten kirjojen tapahtumia, joissa koirakuumeinen päähenkilö saa pitkän vanhempien kanssa kinaamisen jälkeen tahtonsa läpi. Tarinan onnellinen mutta moneen kertaan käytetty loppu olikin harmi kyllä arvattavissa jo novellin ensimmäisessä osassa. Kolmannessa osassa vanhempien suhtautuminen kodin tarjoamiseen Paxille muuttuu epäilyttävänkin nopeasti. Tajusivatko he vain vihdoin, kuinka tärkeä Pax on heidän lapselleen tämän heittäytyessä suojelemaan koiraa Saulin ilmakivääriltä? Halusivatko he toimia oman elämänsä maailmanpelastajina? Siihen viittaa aiempi välinpitämättömyys niin lähellä olevien kuin pakolaistenkin ongelmia kohtaan.
Juoni ei siis ollut omaperäinen ja se vaikutti joissain kohdin hätäisesti keksityltä. Ajankohtaisia aiheita viljeltiin siellä täällä, mutta mihinkään ei syvennytty, mitä itse olisin toivonut. Tuntuu myös, että tarina olisi ollut osuvampi suunnattuna hieman nuoremmille. Finlandia-voittajan tekstiä lukiessani odotin jollain tavalla käänteen tekevää kohtaa, joka erottaisi novellin muista. Sitä ei kuulunut, vaikkakin Irmelin muistisairaudesta lukeminen pysäytti.
Esiin nousee kaikesta huolimatta hienoja teemoja, keskeisenä toisesta välittäminen ja se paljon puhuttu lähimmäisenrakkaus. Omista periaatteistaan voi joskus luopua rakkauden tähden, kuten vanhemmat tekevät novellin lopussa. Tarina laittaa pohtimaan ihmisen vastuuta eläimistä. Miksi vakavasti sairaat Sauli ja hänen vaimonsa hankkivat nuoren ja energisen koiran, jolle eivät selkeästi pysty tarjoamaan onnellista elämää? Kertomus pitää sisällään myös kielikuvia, joista en voi olla pitämättä. Vaikka en lukukokemuksen perusteella kiinnostu Nadja Sumasen tuotannosta, kuuluu novelli loppujen lopuksi oman tyylilajinsa parhaimmistoon.
Kreetta Lahtela, 8. D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti