Lukisitko tämän? Lukuviikon kirjavinkki

"Hanki hohti valkeana. Vanhan lumen päälle oli viisitoista minuuttia sitten satanut uusi, puhdas ja pehmeä kerros. Viisitoista minuuttia sitten kaikki oli ollut vielä mahdollista. Maailma oli näyttänyt kauniilta ja tulevaisuus oli häivähtänyt jossain edessäpäin valoisampana, rauhallisempana ja vapaampana. Tulevaisuus, jonka takia kannatti ottaa hurja riski, jättää kaikki yhden kortin varaan, yrittää riuhtaista itsensä irti kerralla.

Viisitoista minuuttia sitten kevyt, untuvainen pakkaslumisade oli levittänyt vanhan hangen päälle ohuen höyhenpeiton. Sitten se oli lakannut yhtä äkisti kuin oli alkanutkin, ja pilvien lomasta oli pilkahtanut auringonsäde. Niin kaunista päivää oli tuskin nähty koko talvena.

Nyt valkeaan sekoittui hetki hetkeltä enemmän punaista. Se levisi, valtasi alaa, hiipi eteenpäin lumikiteitä pitkin ja värjäsi ne edetessään. Osa punaisesta oli lennähtänyt kauemmas hangelle täpliksi. Se oli niin helakan väristä, että olisi varmasti kirkunut punaisuuttaan, jos sillä olisi ollut ääni.

Natalia Smirnova tuijotti ruskeilla silmillään punaisten pisaroiden täplittämää lunta näkemättä mitään. Hän ei ajatellut mitään. Hän ei toivonut mitään. Hän ei pelännyt mitään.

Kymmenen minuuttia aikaisemmin Natalia oli toivonut ja pelännyt enemmän kuin koskaan elämässään. Hän oli tunkenut vapisevin käsin seteleitä aitoon Louis Vuittonin käsilaukkuunsa. Hän oli kuulostellut koko ajan pienintäkin risahdusta. Hän oli yrittänyt rauhoittua ja selittää itselleen, ettei ollut mitään hätää. Hänhän oli suunnitellut kaiken. Samalla hän oli tiennyt, ettei mikään suunnitelma ollut täysin varma. Koko kuukausien ajan huolellisesti mietitty rakennelma voisi kaatua ja hajota heikosta tönäisystä.

Laukussa oli ollut passi ja lentolippu Moskovaan. Muuta hän ei ollut ottamassa mukaansa. Moskovan lentokentällä veli odottaisi häntä vuokratun auton kanssa. Veli ajaisi hänet satojen kilometrien päähän mökkiin, jonka olemassaolosta tiesi vain muutama. Siellä häntä odottaisivat äiti ja kolmevuotias Olga, hänen oma pieni tyttönsä, jota hän ei ollut nähnyt yli vuoteen. Mahtaisiko tyttö edes muistaa häntä? Heillä olisi aikaa tutustua uudestaan toisiinsa, kun he piilottelisivat mökissä kuukauden tai kaksi. Niin kauan, että hän voisi uskoa olevansa turvassa. Niin kauan, että hänet olisi unohdettu.

Natalia oli vaientanut päästään itsepintaisen äänen, joka oli inttänyt, ettei häntä unohdettaisi. Ettei hänen annettaisi kadota. Hän oli vakuutellut itselleen, ettei hän ollut niin tärkeä ja että hänen tilalleen saataisiin hetkessä joku toinen. Eivät he jaksaisi nähdä vaivaa kaivaakseen hänet piilopaikastaan.

Aina välillä näissä hommissa katosi joku. Ja hänen mukanaan rahaa. Se kuului bisneksen riskeihin, se oli ikään kuin väistämätöntä hävikkiä, aivan kuin ruokakaupassa pilaantuvat hedelmät, jotka oli pakko heittää roskiin.

Natalia ei ollut laskenut rahoja. Hän oli vain sullonut niitä laukkuunsa mahdollisimman paljon. Osa seteleistä oli rypistynyt, mutta sillä ei ollut merkitystä. Ryppyinen viidensadan euron seteli oli ihan yhtä kelvollinen raha kuin sileäkin. Sillä sai ostettua kolmen kuukauden ruuat, jopa neljän, jos oli oikein tarkka ja sopivasti kitsas. Sillä sai maksettua yhden ihmisen pysymään hiljaa tarpeeksi pitkän ajan. Viisisataa euroa oli monelle salaisuuden hinta.

Natalia Smirnova, kaksikymmentä vuotta, makasi vatsallaan hangessa, poski kylmää lunta vasten. Hän ei tuntenut pakkaslumen pistelyä ihollaan. Hän ei tuntenut kahdenkymmenenviiden miinusasteen hyytävää kylmyyttä paljailla korvalehdillään." (Salla Simukka - Punainen kuin veri, Copyright © Salla Simukka, 2013 - Tammi)

Näin käynnistyvät Salla Simukan Lumikki-trilogian mukaansa tempaavat jännittävät tapahtumat sarjan ensimmäisessä osassa. Tutustu ihmeessä - pidät varmasti ja haluat saada käsiisi sarjan muutkin osat!